Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

Lahjoitimme Hope ry:lle 5 000 euroa

Oma Säästöpankin konttori

Konttorimme kilpailivat leikkimielisessä pyöräilykisassa keräten rahaa hyväntekeväisyyteen. Kampanja kesti neljä viikkoa.

Kisassa oli mukana 23 tiimiä. Yhteensä mukana oli 131 pyöräilijää eri konttoreista. 

Kilometrimäärät kasvoivat viikko viikolta ja neljässä viikossa poljimme yhdessä mielettömät 18 154,7 kilometriä. Tällä kilometrimäärällä onnistuimme kipuamaan lahjoitusasteikon viidennelle portaikoille (15 000 km - 20 000 km), jonka myötä lahjoitimme Hope ry:lle lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen 5 000 euroa.

”Lahjoitus käytetään vähävaraisten perheiden lasten harrastusten ja vapaa-ajan virkistystoiminnan tukemiseen, jotta mahdollisimman monella lapsella olisi mahdollisuus mielekkääseen vapaa-ajan tekemiseen riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta. Lahjoitus merkitsee siis konkreettisia ilon ja onnistumisen kokemuksia, jotka kannattelevat ja joita muistellaan pitkään. Sydämellinen kiitos, kun olette mukana auttamassa”, kommentoi Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta Kauneuden ilta Ilmajoen konttorilla
OmaSp:n asiantuntijat
Tapahtuma

Kauneuden ilta Ilmajoen konttorilla

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Handelsbankenista tutut asiantuntijat vahvistavat Varsinais-Suomen yritystiimiä
Neljä henkilöä seisoo kukkaseinän edessä, yhdellä vihreä valosydän käsissään.
Mediatiedote

Handelsbankenista tutut asiantuntijat vahvistavat Varsinais-Suomen yritystiimiä

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Huom! Olemme tunnistaneet OmaSp:n verkkopankilta näyttävän huijaussivun
Varoituskuva
Häiriötiedote

Huom! Olemme tunnistaneet OmaSp:n verkkopankilta näyttävän huijaussivun

Lue lisää

Henkilöasiakas