Lahjoitimme Hope ry:lle 5 000 euroa
![Oma Säästöpankin konttori](/sites/default/files/styles/3_2_fallback/public/images/2023/2c4a0540.jpg?h=0a8b6f8b&itok=JH40jwAz)
Konttorimme kilpailivat leikkimielisessä pyöräilykisassa keräten rahaa hyväntekeväisyyteen. Kampanja kesti neljä viikkoa.
Kisassa oli mukana 23 tiimiä. Yhteensä mukana oli 131 pyöräilijää eri konttoreista.
Kilometrimäärät kasvoivat viikko viikolta ja neljässä viikossa poljimme yhdessä mielettömät 18 154,7 kilometriä. Tällä kilometrimäärällä onnistuimme kipuamaan lahjoitusasteikon viidennelle portaikoille (15 000 km - 20 000 km), jonka myötä lahjoitimme Hope ry:lle lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen 5 000 euroa.
”Lahjoitus käytetään vähävaraisten perheiden lasten harrastusten ja vapaa-ajan virkistystoiminnan tukemiseen, jotta mahdollisimman monella lapsella olisi mahdollisuus mielekkääseen vapaa-ajan tekemiseen riippumatta perheen taloudellisesta tilanteesta. Lahjoitus merkitsee siis konkreettisia ilon ja onnistumisen kokemuksia, jotka kannattelevat ja joita muistellaan pitkään. Sydämellinen kiitos, kun olette mukana auttamassa”, kommentoi Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.
Ajankohtaista
![Nuoret istuvat sohvalla ja rekvisiittana vihreä valosydän](/sites/default/files/styles/card_backup/public/images/2024/2c4a3838.jpg?h=0a8b6f8b&itok=K00VhEHD)
Kesätyö toimii ponnahduslautana finanssialalle
Lue lisää
![OmaSp:n konttori](/sites/default/files/styles/card_backup/public/images/2024/2209_omasp_lappeenranta0089_lores_v2.jpg?h=a1e1a043&itok=nBcNelXb)
Tiedotustilaisuuden tallenne 19.6.2024
Lue lisää
![Kuva mökistä puiden ympäröimänä](/sites/default/files/styles/card_backup/public/images/2024/mokkilaina.png?h=05dd4579&itok=ZGiyUdAR)
Pää pilvissä, mutta jalat maassa mökkikaupoillakin
Lue lisää