Edistämme paikallista elinvoimaisuutta
Olemme sitoutuneet edistämään kestävää talouskasvua ja tuottavaa työllisyyttä. Sen lisäksi, että edistämme aktiivisesti paikallista ja alueellista elinvoimaisuutta, osallistumme epäsuorien taloudellisten vaikutusten kautta yhteiskunnan toimintaan muun muassa maksamalla veroja. Näillä tuotoilla turvataan yhteiskunnan perustoimintoja ja rakennetaan hyvinvointia. Lisäksi henkilökunnalle maksetut palkat ja sosiaalikulut vaikuttavat positiivisesti työntekijöihin ja ympäröiviin yhteisöihin.
Liiketoimintaamme ohjaavat eettiset liiketapaperiaatteet. Tavoitteenamme on jatkossa seurata yhä tarkemmin kumppaneidemme vastuullisuustyön toteutumista.
Tavoitteemme vuoteen 2026
Hyvä hallintotapa ja eettinen liiketoiminta läpi hankintaketjun:
- Noudatamme yleisiä vaatimuksia ja määräyksiä
- Sitoudumme vastuullisuusohjelman noudattamiseen
- Valitsemme yhteistyökumppanimme vastuullisuusnäkökulmat huomioiden
- Vältämme eettisen toimintatavan rikkeitä kaikessa toiminnassa
- Laadimme hankintakriteerit sekä prosessin ESG-tarkistukselle varmistaaksemme kumppaneiden vastuullisuustyö