SEPA-tilisiirrot
Tilisiirtona maksat vaivattomasti euromääräisiä maksuja kotimaahan sekä eurooppalaisiin pankkeihin. EU-maana Suomi on osa yhtenäistä euromaksu- eli SEPA-aluetta (Single Euro Payments Area). SEPA-tilisiirrolla on mahdollista maksaa kaikki euromääräiset maksut yhtenäisellä euromaksualueella.
OmaSp:n asiakkaiden väliset tilisiirrot välitetään reaaliaikaisesti. OmaSp välittää SEPA-tilisiirrot pankista toiseen pääsääntöisesti saman päivän aikana. Huomaathan, että maksuja muihin pankkeihin välitetään vain arkipäivisin. Viikonloppuna tai arkipyhänä tehdyt maksut välitetään muihin pankkeihin vasta seuraavana arkipäivänä.
Ulkomaanmaksut
OmaSp:n verkkopankissa voit maksaa ulkomaille euroina tai muussa valuutassa samaan tapaan kuin maksaisit maksua Suomen sisällä, eli Uusi maksu -toiminnolla. Voit myös tulla omaan konttoriisi palveltavaksi. Maksuista peritään hinnaston mukainen palvelumaksu. Huomaathan, että ulkomaanmaksuissa maksumääräys on tavallisesti perillä muutaman päivän kuluttua.
Ulkomaanmaksuilla tarkoitetaan maksuja, jotka tehdään muussa valuutassa kuin euroissa tai kun maksu suuntautuu SEPA-alueen (EU-maat sekä Islanti, Liechtenstein, Monaco, Norja, Andorra, Sveitsi, San Marino ja Vatikaani) ulkopuolelle. Ulkomaan maksuksi katsotaan myös esimerkiksi suomalaiseen pankkiin USA:n dollareina menevä maksu.
Voit maksaa ja vastaanottaa ulkomaanmaksuja seuraavissa valuutoissa: AUD, CAD, CHF, DKK, EUR, GBP, HKD, JPY, NOK, PLN, SEK, USD, NZD, ZAR, SGD. Ajantasaiset valuuttakurssit sekä valuuttamuunnin -laskurin löydät verkkopankistasi Tilit ja kortit -osion Valuutat -sisällöstä.
Ulkomaanmaksuja varten tarvitset saajan tilinumeron, nimi- ja osoitetiedot sekä Euroopan ulkopuolelle maksettaessa myös saajan pankin nimi- ja osoitetiedot.
OmaSp:n yhteystiedot ulkomailta saapuville maksuille
Jos olet saamassa maksua ulkomailta, muistathan ilmoittaa lähettäjälle IBAN-tilinumerosi sekä OmaSp:n yhteystiedot.
Central Bank of Savings Banks Finland Plc.
Teollisuuskatu 33, 00510 Helsinki Finland
BIC/SWIFT (bank/branch code): ITELFIHH
IBAN: FIXX XXXX XXXX XXXX XX
In favour of: Beneficiary name and address (maksunsaajan nimi ja osoite)
Välittäjäpankin tiedot:
Intermediary Bank: Aktia Bank Plc.
BIC/SWIFT (SWIFT code): HELSFIHH
Lisätietoja maksamisesta
SEPA-alueen ulkopuoliset euromääräiset maksut sekä kaikki valuuttamääräiset maksut maksetaan OmaSp:n verkkopankin Uusi maksu -toiminnolla. Maksu on pääsääntöisesti perillä viikon sisällä. Jos haluat kiirehtiä maksua, käytä Uusi maksu -toiminnon maksutapana pikamääräystä. Ulkomaanmaksuja voivat tehdä ainoastaan täysi-ikäiset henkilöt.
Ulkomaanmaksujen kulutyyppejä on kolme: SHA, OUR ja BEN. Valitusta kulutyypistä riippuu, maksaako lähettäjä vai saaja maksun palvelumaksun. Palvelumaksut ilmenevät pankin voimassa olevasta hinnastosta.
SHA (shared) kulu
SHA (shared) valinta tarkoittaa, että kulut jaetaan. Silloin lähettäjä ja saaja maksavat omien pankkiensa palvelumaksut kunkin pankin hinnaston mukaan. SEPA-alueella maksuissa käytetään jaettuja kuluja.
OUR kulu
OUR valinta tarkoittaa, että saaja ei maksa maksusta kuluja, vaan lähettäjä maksaa oman pankkinsa palvelumaksun lisäksi ylimääräisen kulun, joka kattaa myös vastaanottajan palvelumaksun.
BEN (beneficiary) kulu
BEN (beneficiary) valinta tarkoittaa, että vastaanottaja maksaa kaikki kulut. Tässä tapauksessa saaja maksaa sekä omansa että lähettäjän kulut.
Sepa-tilisiirrolla on mahdollista maksaa seuraaviin EU-maihin: Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro sekä ETA-maihin Islanti, Liechtenstein, Monaco, Norja, Andorra, Iso-Britannia, San Marino, Sveitsi ja Vatikaani.