Oma Säästöpankki Oyj lyhyesti
OmaSp on kasvava, tyytyväisten asiakkaiden kotimainen pankki ja taseen loppusummalla mitattuna Suomen suurin säästöpankki. Keskitymme pääasiassa vähittäispankkitoimintaan ja harjoitamme myös kiinnitysluottopankkitoimintaa. Strategiamme mukaisesti tarjoamme kaikille asiakkaillemme kokonaisvaltaisen ja laadukkaan pankkipalveluiden valikoiman. Tavoittelemme toimialan korkeinta asiakastyytyväisyyttä henkilökohtaisella palvelulla ja palveluidemme helpolla saatavuudella.
OmaSp:n yleisöanti 19.11.–27.11.2018
Oma Säästöpankki Oyj:n (”OmaSp ” ”Yhtiö”) listautumisanti koostuu (i) yleisöannista yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti ”) ja (ii) instituutioannista institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja soveltuvien lakien mukaisesti Yhdysvaltain ulkopuolella kansainvälisesti, (”Instituutioanti ”) sekä (iii) henkilöstöannista Yhtiöön työsuhteessa merkintäajan päättyessä oleville työntekijöille sekä Yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. (”Henkilöstöanti”).
Listautumisannissa OmaSp tarjoaa merkittäväksi alustavasti 4 500 000 kappaletta OmaSp:n uusia osakkeita (”UudetOsakkeet ”). Osakeannin lisäksi Yhtiön nykyiset osakkeenomistajat (”Myyjät ”) voivat tarjota ostettavaksi enintään 3 200 000 OmaSp:n olemassa olevaa osaketta. Jollei asiayhteydestä muuta johdu, Uusiin Osakkeisiin, Myyntiosakkeisiin ja Henkilöstöosakkeisiin viitataan yhteisesti termillä ”Tarjottavat Osakkeet". Ylikysyntätilanteessa päämyyjä ja Danske Bank voivat sopia, että Danske Bankilla on oikeus ostaa 30 päivän ajan Yhtiön Osakkeiden kaupankäynnin alkamisesta Helsingin Pörssissä enintään 1 155 000 Osaketta yksinomaan mahdollisten ylikysyntätilanteiden kattamiseksi (”Lisäosakeoptio”). Lisäosakkeet vastaavat noin 15,0 prosenttia Tarjottavista Osakkeista ja niiden tuottamasta äänimäärästä.
Listautumisannissa tarjotaan osakkeita seuraavasti:
- Alustavasti enintään 400 000 osaketta Yleisöannissa
- Alustavasti enintään 8 305 000 osaketta Instituutioannissa
- Alustavasti enintään 150 000 osaketta Henkilöstöannissa
Merkintäaika
Listautumisannin merkintäaika alkaa 19.11.2018 kello 10.00 ja päättyy Yleisöannin osalta arviolta 27.11.2018 kello 16.00, Instituutioannin osalta arviolta 29.11.2018 kello 12.00 ja Henkilöstöannin osalta arviolta 27.11.2018 kello 16.00, ellei merkintäaikaa keskeytetä tai pidennetä. Ohjeita merkinnän tekemiseksi sekä Listautumisannin yksityiskohtaiset ehdot löydät tämän sivun alareunasta kohdassa ”Materiaalit” esitteestä ”Listautumisannin ehdot”.
Alustava hintaväli
Tarjottavien Osakkeiden alustava hintaväli on vähintään 7,00 euroa ja enintään 8,20 euroa Tarjottavalta Osakkeelta (”Alustava Hintaväli”). Tarjottavien Osakkeiden lopullinen osakekohtainen merkintähinta (”Lopullinen Merkintähinta”) voi olla myös Alustavan Hintavälin ylä- tai alapuolella.
Lopullinen Merkintähinta ei kuitenkaan Yleisöannissa voi olla korkeampi kuin Alustavan Hintavälin enimmäishinta eli 8,20 euroa Tarjottavalta Osakkeelta. Yleisöannin Merkintäsitoumuksen tulee koskea vähintään 100 ja enintään 20 000 Tarjottavaa Osaketta.
Henkilöstöannissa tarjotaan ainoastaan Uusia Osakkeita, ja Henkilöstöannin merkintähintaan sovelletaan kohdassa ”Listautumisannin ehdot” kuvattua alennusta. Lopullinen Merkintähinta julkistetaan pörssitiedotteella arviolta 29.11.2018.
Huomaathan, että ennen merkintäpäätöksen tekoa sinun tulee tutustua huolellisesti annin ehtoihin ja Listalleottoesitteeseen. Tutustu myös markkinointiesitteeseemme sekä sijoittajasivujemme tietoihin.
Yleisöannin merkintäpaikat
Danske Bankin arvo-osuustiliasiakkaat:
- Danske Bankin verkkopankki, pankkitunnuksilla henkilöasiakkaille, osoitteessa www.danskebank.fi
- Danske Bankin yritysten verkkopankki Markets Online -moduulissa Business Online -sopimusasiakkaille
- Danske Bankin Sijoitusasiantuntijakeskus puhelimitse Danske Bankin pankkitunnuksilla ma–pe kello 9–20 ja la kello 10–16 numerossa +358 200 2000 (pvm/mpm). Danske Bankin Sijoitusasiantuntijakeskuksen puhelut nauhoitetaan.
- Danske Bankin konttorit Suomessa niiden tavanomaisina aukioloaikoina sekä
- Danske Bankin Private Banking -konttorit Suomessa (vain Danske Bankin Private Banking -asiakkaille).
- Merkintäsitoumuksen antaminen puhelimitse Danske Bankin Sijoitusasiantuntijakeskuksen tai Danske Bankin verkkopankin kautta edellyttää voimassaolevaa verkkopankkisopimusta Danske Bankin kanssa.
OmaSp:n arvo-osuustiliasiakkaat:
- Kaikki OmaSp:n konttorit niiden tavanomaisina aukioloaikoina. Tiedot OmaSp:n konttoreista saat osoitteesta https://www.omasp.fi/fi/konttorisi-yhteystiedot. Tiedon konttoreista sekä lisätietoja saa myös OmaSp:n Asiakaspalvelusta ma–pe kello 8–20 ja la 10–14 numerossa +358 20 764 0600.
Yleisöannin muina merkintäpaikkoina toimivat:
- Nordnetin verkkopalvelu osoitteessa www.nordnet.fi/omasp. Merkintä voidaan tehdä verkkopalvelussa Nordnetin sekä Aktian, Danske Bankin, Handelsbankenin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, POP Pankin, S-Pankin, Säästöpankin ja Ålandsbankenin verkkopankkitunnuksilla.
- Erikseen sovittaessa Yleisöannissa Merkintäsitoumus voidaan antaa myös Nordnet Bank Ab Suomen sivuliikkeen toimipisteessä osoitteessa Yliopistonkatu 5, 00100 Helsinki, arkisin klo 9.30–16.30.
- Danske Bankin verkkomerkintä henkilöasiakkaille osoitteessa www.danskebank.fi . Merkintä voidaan tehdä verkkopalvelussa Aktian, Dansken Bankin, S-Pankin, Nordean, Oma Säästöpankin, Osuuspankin, Säästöpankin ja Ålandsbankenin verkkopankkitunnuksilla.
- Danske Bankin konttorit (pois lukien yrityskonttorit) Suomessa niiden tavanomaisina aukioloaikoina. Tiedon merkintäpalveluita tarjoavista konttoreista saa Danske Bankin Sijoitusasiantuntijakeskukselta puhelimitse ma–pe klo 9.00–18.00 ja la klo 10.00–16.00 numerossa +358 200 20109 (pvm/mpm), sähköpostitse osoitteesta sijoituspalvelutdanskebank.fi (sijoituspalvelut[at]danskebank[dot]fi) tai internetistä osoitteesta www.danskebank.fi. Danske Bankin Sijoitusasiantuntijakeskuksen puhelut nauhoitetaan.
Merkintäsitoumuksen kattamat Tarjottavat Osakkeet on maksettava tililtä, joka on Merkintäsitoumuksen antajan nimissä. Yhteisöt eivät voi antaa Merkintäsitoumuksia Danske Bankin verkkopankissa tai verkkomerkintänä.
Nordnetin verkkopalvelun kautta voi antaa Merkintäsitoumuksen myös yhteisön puolesta. Kuolinpesät tai edunvalvonnassa olevat, jotka eivät ole Nordnetin omia asiakkaita, eivät voi antaa Merkintäsitoumusta Nordnetin verkkopalvelun kautta, vaan niiden tulee antaa Merkintäsitoumus Nordnetin toimipisteessä.
Alle 18-vuotiaiden tai muutoin edunvalvonnan alaisten henkilöiden tekemät tai heidän puolestaan tehdyt Merkintäsitoumukset on tehtävä heidän laillisten edunvalvojiensa toimesta ja ne voivat edellyttää Suomen paikallisen holhousviranomaisen hyväksyntää. Edunvalvoja ei voi merkitä Osakkeita ilman paikallisen holhousviranomaisen hyväksyntää, koska Osakkeet eivät Merkintäsitoumusta annettaessa ole kaupankäynnin kohteena säännellyllä markkinalla.
Listautumisannin tausta ja syyt
Listautumisannin ja Listautumisen tavoitteena on parantaa OmaSp:n kykyä jatkaa sen kasvustrategian toteuttamista menestyksekkäästi, sekä parantaa pankin taloudellista ja strategista joustavuutta tarjoamalla OmaSp:lle pääsyn osakemarkkinoille. Listautumisanti mahdollistaa
OmaSp:n omistajapohjan laajentamisen ja sitä kautta osakkeiden likviditeetin lisääntymisen, sekä tarjoaa uusille osakkeenomistajille mahdollisuuden ottaa osaa OmaSp:n kehitykseen. Lisäksi listautumisanti mahdollistaisi yhtiön osakkeiden käyttämisen vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa ja henkilöstön palkitsemisessa. Listautumisen tavoitteena on myös parantaa OmaSp:n tunnettuutta, sekä brändinäkyvyyttä asiakkaiden, työntekijöiden ja sijoittajien keskuudessa ja siten parantaa kilpailukykyä.
Hankittavien varojen käyttö
OmaSp pyrkii keräämään Listautumisannilla noin 34,1 miljoonan euron bruttovarat (laskettu käyttämälläalustavan hintavälin keskikohtaa ja olettaen, että kaikki uudet osakkeet merkitään) tarjoamalla UusiaOsakkeita merkittäväksi. OmaSp maksaa Listautumisantiin liittyvinä palkkioina ja kuluina arviolta noin 2,5 miljoonaa euroa, minkä jälkeen yhtiö saa Listautumisannista noin 31,6 miljoonan euron nettovarat. OmaSpmaksaa Listautumisantiin liittyvät palkkiot ja kulut olemassa olevilla rahavaroillaan.
OmaSp:n on tarkoitus käyttää osakeannista saatavat nettovarat pääomarakenteensa vahvistamiseen, mikä luo pankille paremmat edellytykset edistää sen strategian mukaista kasvua jatkossa.
Tärkeitä päivämääriä
- 19.11.2018, Listautumisannin merkintäaika alkaa
- 26.11.2018, Listautumisanti voidaan keskeyttää aikaisintaan
- 27.11.2018, Yleisöannin ja henkilöstöannin merkintäajat päättyvät (arviolta)
- 29.11.2018, Instituutioannin merkintäaika päättyy (arviolta)
- 29.11.2018, Listautumisannin tulos julkistetaan (arviolta)
- 30.11.2018, Yleisöannissa annetut tarjottavat osakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille (arviolta)
- 30.11.2018, Osakkeiden, pois lukien henkilöstöosakkeet, kaupankäynti Helsingin pörssin prelistalla alkaa (arviolta)
- 4.12.2018, Instituutioannissa annetut osakkeet ovat valmiina toimitettavaksi maksua vastaan Euroclear Finlandin kautta (arviolta)
- 4.12.2018, Osakkeiden, pois lukien Henkilöstöosakkeet, kaupankäynti Helsingin pörssin pörssilistalla alkaa (arviolta)
- 18.12.2018, Henkilöstöannissa annetut tarjottavat osakkeet kirjataan sijoittajien arvo-osuustileille (arviolta)
- 18.12.2018, Henkilöstöosakkeiden kaupankäynti Helsingin pörssin pörssilistalla alkaa (arviolta)
Yhtiöesittelyt
Kasarmin Salit, Kasarmikatu 21, 00130 Helsinki.
Frami B, auditoriot, Kampusranta 9, 60320 Seinäjoki
LUT-yliopisto, Viipuri-sali, Skinnarilankatu 34, 53850 Lappeenranta