Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

OmaSp:n ylimääräinen yhtiökokous uudisti hallitusta

OmaSp:n hallituksen puheenjohtaja Jaakko Ossa

OmaSp:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin tänään 10.12.2024 ja kokouksessa päätettiin hallituksen jäsenten palkkioista, hallituksen jäsenten lukumäärästä ja kokoonpanosta.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jaakko Ossa

OmaSp:n hallitus piti järjestäytymiskokouksensa uudella kokoonpanolla välittömästi ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeen. Jaakko Ossa valittiin jatkamaan hallituksen puheenjohtajana ja varapuheenjohtajaksi valittiin Jaana Sandström.

Hallitus nimitti kaksi pysyvää valiokuntaa, tarkastus- ja palkitsemisvaliokunnat. Tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Jaana Sandström, Irma Gillberg-Hjelt ja Juha Volotinen. Palkitsemisvaliokunnan jäseniksi valittiin Jaakko Ossa, Juhana Brotherus ja Aki Jaskari.

Yhtiön hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin kahdeksan eli jäsenten lukumäärä kasvoi yhdellä. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Aki Jaskari, Jaakko Ossa ja Jaana Sandström sekä uusiksi jäseniksi Juhana Brotherus, Irma Gillberg-Hjelt, Carl Pettersson, Kati Riikonen ja Juha Volotinen. Finanssivalvonta on 27.11.2024 ilmoittanut, että sillä ei ole huomautettavaa uusien jäsenten valintaan.

Kaikki muut ehdokkaat paitsi Carl Pettersson valittiin vuoden 2024 ylimääräisessä yhtiökokouksessa alkavalle kaudelle, joka päättyy vuoden 2025 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Carl Petterssonin kausi alkaa 1.1.2025 ja päättyy vuoden 2025 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Molemmat pörssitiedotteet ovat luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

Henkilöasiakas