Hyppää pääsisältöön
OmaStoori,
Palvelut yrittäjille

Meluton löysi OmaSp:stä kumppanin yrityskauppaan ja kasvuun

Yrittäjä Jussi Niemelä.

OmaSp on ollut mukana Jussi Niemelän yrittäjyysmatkalla toteuttamassa hänen visioitaan ja tukemassa yrityksen kehitystä sekä kansainvälistymistä.

Yrittäjyyteen etsimällä etsien 

Jussi Niemelälle oli kertynyt pitkä työura suuryritysten palveluksessa. Vähitellen hän kypsyi ajatukseen, että haluaa keskittyä sisäisten prosessien sijasta arvon lisäämiseen. Hän kiinnostui niin kutsutusta ETA (Entrepreneurship Through Acquisition) -mallista luettuaan aiheesta. Siinä yrittäjäksi haluava ostaa olemassa olevan yrityksen ja keskittyy toiminnan kasvattamiseen ja kehittämiseen ilman yrityksen alkuvaiheen perustamiseen liittyviä haasteita. Suomessa käynnistyi Truenorth Searchin ETA-mallia noudattava kiihdyttämö, johon Niemelä valittiin useiden hakijoiden joukosta mukaan. Ryhmä antoi Niemelälle kunnon alkusysäyksen ja kaivatun tiimin tuen. 

Niemelä etsi ostettavaa yritystä kaksi vuotta täysipäiväisesti. Hän analysoi yli 300 yritystä, joista neljän kanssa kävi vakavia neuvotteluja. Niemelälle oli selvää, että parhaat yritykset harvoin ovat avoimesti myynnissä, vaan töitä sopivan kohteen löytämiseksi on tehtävä. Lopulta hän löysi Oy Meluton Ab:n, joka valmistaa lämpö- ja äänieristysmateriaaleja eri toimialoille. "Tämä oli 46 vuotta vanha perheyritys, joka on nyt sitten edelleen perheyritys. Vaihdettiin vain perhettä", hän naurahtaa. 

OmaSp ymmärsi suunnitelman 

Yrityskaupan rahoittamiseen Niemelä tarvitsi pankkikumppanin, joka ymmärtäisi hänen visionsa ja auttaisi häntä sen toteuttamisessa. Hän keskusteli useamman pankin kanssa, mutta huomasi, että hänen tapansa ryhtyä yrittäjäksi ja ETA-mallin rahoitusrakenne eivät sopineet pankkien valmiisiin pakettiratkaisuihin. "Kovin usein Suomessa ei tehdä juuri näin, kuten minä olin tekemässä, maailmalla malli on kuitenkin vakiintunut", hän sanoo. OmaSp:ssä Niemelä koki, että häntä kuunneltiin ja hänen suunnitelmaansa analysoitiin. "Koin, että OmaSp:ltä löytyi tässä ketteryyttä ja halua toimia fiksusti", Niemelä kiittelee. 

”Rahoituksen lopullinen ratkaisumalli, etenkään yrityskaupassa, ei läheskään aina ole se ensimmäinen pöydällä ollut ajatus”, OmaSp:n yritysliiketoiminnan johtaja Jussi Pohto kertoo. ”Kun kaikilla osapuolilla on yhteinen tahtotila löytää ratkaisut ja saada kauppa onnistumaan, on edellytykset ratkaisun löytymiselle otolliset”. OmaSp:ssä halutaan olla paras kumppani yritysasiakkaille ja hoitaa heidän asiansa kokonaisvaltaisesti. "Yrittäjät ovat monessa tilanteessa varsin yksin. Siksi pankin asiantuntijan rooli sparrikumppanina on erittäin merkityksellinen yrittäjälle”, Pohto kuvailee ja jatkaa: ”Meiltä löytyy todella monipuolista osaamista talon sisältä eri aloihin ja toimialueisiin liittyen. Tätä haluamme kehittää edelleen.” 

Yksi pankin vahvuuksista on saavutettavuus. OmaSp:ssä asiakkaalla on oma asiantuntija ja asiantuntijan suorat yhteystiedot. ”Yritysasiakkaamme arvostavat sitä, että heillä on yksi henkilö, jolle soittaa, oli kyse sitten yrityksen tai perheen raha-asioista”, Pohto kertoo. 

Yrittäjä Jussi Niemelä työhuoneessaan.

Kasvua kotimaassa ja ulkomailla 

Niemelä osti Oy Meluton Ab:n reilu puolitoista vuotta sitten. Siitä lähtien hän on ollut tyytyväinen sekä yritykseen että pankkikumppaniinsa. OmaSp on ollut mukana tukemassa yrityksen kasvua ja kehitystä. "Kaikki sidosryhmät ovat yrityksen menestyksen kannalta tärkeitä”, Niemelä korostaa. 

Oy Meluton Ab:n liikevaihto oli viime vuonna 4,4 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 17. Yritys toimittaa eristysmateriaaleja muun muassa veneteollisuudelle, erikoisajoneuvoille, elektroniikkateollisuudelle, energiajärjestelmille ja puolustusteollisuuteen. Niemelä kertoo, että yritys on lisännyt vientiä kovaa vauhtia ja saanut uusia asiakkaita eri puolilta maailmaa. "Meillä on asiakkaina esimerkiksi maailman hienoimpia venevalmistaiia ja tuotteitamme löytyy monista erilaisista kohteista. Jos tuotteitamme pitäisi kuvata yhdellä sanalla, olisi se Comfort eli mukavuus. Materiaaleillamme optimoidaan olosuhteet, oli kyse sitten lämpötilasta tai melutasosta", hän kuvailee. 

Miltä elämä yrittäjänä maistuu? 

Kun Jussi Niemelältä kysytään, onko yrittäjyys täyttänyt ennakko-odotukset, hän naurahtaa hieman. ”Siitä en tiedä, mutta paluuta ei enää ole. En enää palaa korporaatiomieheksi”, hän hymyilee. Niemelän vaimo on kauppiasyrittäjä, joten perheen iltapalallakin keskustelu pyörii helposti työasioiden ympärillä. Tosin kun on valmis näkemään hieman vaivaa, elämään saadaan mahdutettua muutakin: ”Viime kesänä teimme koko heinäkuun töitä purjeveneestä käsin. Vaatihan se hieman järjestelyjä, mutta molemmat yrityksemme pyörivät hyvin sieltäkin. ”

Lue lisää

    Henkilöasiakas