Puolivuosikatsauksen H1/2024 tallenne katsottavissa
![OmaSp:n varatoimitusjohtaja Sarianna Liiri](/sites/default/files/styles/3_2_fallback/public/images/2024/2c4a9512.jpg?h=41f55a5b&itok=hatDcIVz)
Oma Säästöpankki Oyj:n toimitusjohtaja Sarianna Liirin tulosjulkistus 29.7.2024.
Poikkeuksellisesta alkuvuodesta huolimatta pankin taloudellinen tilanne on vahva
Toimitusjohtaja Sarianna Liiri kertoi tulosjulkistuksen tiedotustilaisuudessa pankin alkuvuoden kannalta merkittävät tapahtumat. Osana läpikäyntiä käsiteltiin myös jo aiemmin uutisoitua ohjeiden vastaista toimintaa, jonka perusteella pankin hallitus käynnisti laajan toimenpideohjelman. Keskeisimpänä toimenpiteenä on ollut heinäkuussa toteutettu koko luottokannan läpivalaisu. Tulokset vahvistavat, että ongelmat rajautuvat jo aiemmin tunnistettuun ohjeiden vastaiseen toimintaan ja muun luottokannan laatu vastaa aiemmin raportoitua.
Poikkeuksellisesta tilanteesta ja sen vaatimista resursseista huolimatta pankin perusliiketoiminnan Liiri kertoo kehittyneen täysin odotusten mukaisesti. Loppuvuoden aikana pankille on tulossa monia positiivisia tapahtumia, joista keskeisimpinä mainittiin Handelsbankenilta ostettavan pk-yritysliiketoiminnan siirtyminen OmaSp:lle sekä uusien konttoreiden avaamiset Vantaalle, Vaasaan ja Kuopioon.
Tiedotustilaisuuden tallenne on katsottavissa alla olevasta linkistä.
Katso tallenne
Ajankohtaista
![OmaSp:n Visa Credit/Debit -kortti Plussa-ominaisuudella.](/sites/default/files/styles/card_backup/public/images/2024/k-plussa-verkkosivuille.jpg?h=b1e03b0a&itok=XWWrBplW)
Plussa-ominaisuus liitettäväksi OmaSp:n kortteihin
Lue lisää
![Q2](/sites/default/files/styles/card_backup/public/images/2024/q2_1920x1080.jpg?h=d1cb525d&itok=GorMhvyE)
Oma Säästöpankki Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2024
Lue lisää
![Nuoret istuvat sohvalla ja rekvisiittana vihreä valosydän](/sites/default/files/styles/card_backup/public/images/2024/2c4a3838.jpg?h=0a8b6f8b&itok=Vn8ibJGm)
Kesätyö toimii ponnahduslautana finanssialalle
Lue lisää