Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

OmaSp investoi Joensuussa asiakaskokemukseen ja palvelun parantamiseen

Oma Säästöpankin konttori

OmaSp Joensuun konttorissa valmistaudutaan kevään aikana muuttolaatikoiden pakkaamiseen, kun pankki muuttaa uuteen toimitilaan Iso Myy kauppakeskukseen, Torikatu 25, 80100 Joensuu. Kooltaan yli 200 m2 tila sijaitsee kauppakeskuksen 2. kerroksessa. Muuton ajankohta on toukokuu 2019.

Konttorinjohtaja Anna-Helena Kosela on johtanut OmaSp:n Joensuun kuuden henkilön tiimiä noin kaksi vuotta: ”Olen tietenkin innoissani, että teemme näin merkittävän panostuksen uuteen toimitilaan ja uskomme Joensuun seudun kasvumahdollisuuksiin. Muutto kauppakeskukseen ja nykyaikaisiin tiloihin parantaa pankkimme palvelua, saatavuutta ja vahvistaa näkyvyyttämme kaupungissa. Tulemme lähemmäksi asiakasvirtoja. Kauppakeskuksessa on erinomaiset parkkipaikat ja siellä on helppo liikkua, myös esteetön kulku on mahdollista. Kassapalvelut jatkuvat meillä myös uusissa tiloissa joka arkipäivä. Toivon, että nykyiset ja uudet henkilö- ja yritysasiakkaat ovat tästä muutosta yhtä innoissaan kuin itse olemme.”

Aluejohtaja Jussi Pohto on vakuuttunut uuden toimitilan sijainnista Iso Myy kauppakeskuksessa huippupaikkana: ”Muutamme näkyvälle paikalle, jossa on luonnollista asiakasvirtaa. Uskon, että voimme edelleen parantaa asiakaskokemusta ja palveluamme, kun teemme tämän investoinnin. Tavoitteena on, että panostus näkyy entistä parempana asiointikokemuksena ja sitä kautta kasvavina asiakasvirtoina. Meille on tärkeää, että mahdollistamme asiakkaille Joensuussa laadukkaan henkilökohtaisen palvelun perinteisessä konttoritapaamisessa sekä nykyaikaisessa digipalvelussa.”

Lisätietoja antavat:

  • Joensuun konttorinjohtaja Anna-Helena Kosela, p. 044 750 8009
  • aluejohtaja Jussi Pohto, p. 040 169 8010

Median haastattelu- ja lisätietopyynnöt:

  • Minna Sillanpää, viestintäjohtaja, puh. +358 50 66592, minna.sillanpaaatomasp.fi

Oma Säästöpankki Oyj on suomalainen Suomen suurin säästöpankki. Palvelemme ympäri maan 40 konttorissa ja digitaalisten kanavien kautta noin 135 000 asiakasta yli 270 asiantuntijan voimin. Vakavaraisen pankin kannattavuus on koko toimialan parhaimmistoa. Taseemme on 2,8 miljardia euroa. Lupaamme tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa sekä konttoreissa että digitaalisissa palvelukanavissa. Lähellä ja läsnä omasp.fi

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta OmaSp:n SuperPäivä Riihimäellä 18.5.
Päistikkä lastenmusiikkiyhtye.
Tapahtuma

OmaSp:n SuperPäivä Riihimäellä 18.5.

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Vappuhulinaa Kauhajoella 30.4.
Asiantuntijat Emmi Mustapää ja Samuel Kivistö.
Tapahtuma

Vappuhulinaa Kauhajoella 30.4.

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Vappuhulinaa Kurikka Jalasjärven konttorissa 30.4.
Asiantuntijat Emmi Mustapää ja Samuel Kivistö.
Tapahtuma

Vappuhulinaa Kurikka Jalasjärven konttorissa 30.4.

Lue lisää