Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

OmaSp kulkee pankkialalla vastavirtaan -uuden tilan avajaiset 9.9.2019

Oma Säästöpankin konttori

OmaSp investoi Jyväskylässä lisää asiakaskokemukseen - uuden tilan avajaiset 9.9.2019.

OmaSp aloitti Jyväskylässä uutena pankkitoimijana marraskuussa 2017 ja toiminta saatiin kannattavaksi jo ensimmäisen vuoden aikana. Pankki on kasvanut Jyväskylässä yhdessä asiakkaidensa kanssa ja henkilökunnan määrä on tuplaantunut vajaassa kahdessa vuodessa. OmaSp on jatkossa entistä näkyvämmin esillä kasvukeskuksessa, sillä uusi 215 m2 konttori sijaitsee katutasossa osoitteessa Yliopistonkatu 40 a, Jyväskylä.

Konttorinjohtaja Pasi Arponen on johtanut OmaSp:n Jyväskylän konttoria alusta alkaen: ”Olemme saaneet todella myönteisen vastaanoton. OmaSp on tuonut raikkaan tuulahduksen Keski-Suomen pankkipalveluihin ja asiakkaamme arvostavat henkilökohtaista palvelua ja päätösten nopeutta. Olemme aidosti mukana henkilö- ja yritysasiakkaiden elämänmenossa. Muutto katutasoon aivan uuteen tilaan parantaa näkyvyyttämme kaupungin sydämessä ja tuo meidät lähemmäksi asiakasvirtoja. Luotan, että nykyiset sekä uudet henkilö- ja yritysasiakkaat ovat tästä muutosta yhtä innoissaan kuin itse olemme. Palvelemme myös ilman ajanvarausta, joten arjen raha-asioiden hoitaminen kassalla on helppoa. Keski-Suomessa on meidän näkökulmasta edelleen hyvä tilanne ja asuntolainoille on hyvin kysyntää. Vietämme avajaisia 9.9. ja arvomme kävijöiden kesken 200 euron rahastolahjakortin. Toivon, että mahdollisimman moni tulee rohkeasti käymään ja tutustumaan pankkiimme ja yllättymään siitä, minkälaista pankkipalvelua voi saada.”

Aluejohtaja Markus Sourun vastuualue laajeni syyskuun alussa 2019 ja Jyväskylä tuli hänen vastuulleen. Hän on vakuuttunut uuden toimitilan sijainnista huippupaikkana ja luottaa ison investoinnin kantavan: ”Muutamme katutasoon näkyvämmälle paikalle, jossa on luonnollista asiakasvirtaa. Meillä on hyvä tilanne laajentaa toimintaamme Jyväskylässä, konttorissamme on kokenut ja osaava tiimi. Muutto uuteen tilaan ja täysin uuteen taloon on alalla poikkeuksellinen investointi. Uskon, että myös asiakkaat Keski-Suomessa arvostavat sitä. Meidän tavoitteena on, että panostus näkyy entistä parempana asiointikokemuksena ja sitä kautta kasvavina asiakasvirtoina. Haluamme tarjota parasta pankkipalvelua Jyväskylässä.”

Lisätietoja:

  • Konttorinjohtaja Pasi Arponen, p. 040 560 8009
  • Aluejohtaja Markus Souru, p. 050 422 6841

Median haastattelu- ja lisätietopyynnöt:

  • Minna Sillanpää, viestintäjohtaja, p. 050 66592, minna.sillanpaaatomasp.fi

Oma Säästöpankki Oyj on suomalainen Suomen suurin säästöpankki. Palvelemme ympäri maan 38 konttorissa ja digitaalisten kanavien kautta yli 136 000 henkilö- ja yritysasiakasta yli 300 asiantuntijan voimin. Vakavaraisen pankin kannattavuus on koko toimialan parhaimmistoa. Taseemme on yli 3,2 miljardia euroa. Lupaamme tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa sekä konttoreissa että digitaalisissa palvelukanavissa. Lähellä ja läsnä omasp.fi

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta OmaSp:n SuperPäivä Riihimäellä 18.5.
Päistikkä lastenmusiikkiyhtye.
Tapahtuma

OmaSp:n SuperPäivä Riihimäellä 18.5.

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Vappuhulinaa Kauhajoella 30.4.
Asiantuntijat Emmi Mustapää ja Samuel Kivistö.
Tapahtuma

Vappuhulinaa Kauhajoella 30.4.

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Vappuhulinaa Kurikka Jalasjärven konttorissa 30.4.
Asiantuntijat Emmi Mustapää ja Samuel Kivistö.
Tapahtuma

Vappuhulinaa Kurikka Jalasjärven konttorissa 30.4.

Lue lisää