Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

OmaSp ja Liedon Säästöpankki yhdistävät voimansa Turun talousalueella

Oma Säästöpankin konttori

Oma Säästöpankki ja Liedon Säästöpankki ovat käynnistäneet yhdistymisneuvottelut.

Lopulliset päätökset yhdistymisestä tehdään Oma Säästöpankin hallituksessa sekä Liedon Säästöpankin isännistössä loppuvuodesta 2022. Yhdistyminen on suunniteltu toteutettavan seuraavan 12 kuukauden aikana. Molemmilla osapuolilla on vahva tahtotila hankkeen toteuttamiseksi.

Päädyimme yhdistymisneuvotteluihin, koska leveämmät hartiat takaavat entistä pysyvämmät ja jatkuvasti kehittyvät pankkipalvelut niin henkilö- kuin yritysasiakkaillemme. Yhdistymisellä pystymme säilyttämään vahvan paikallisuuden niin palveluissa kuin alueellisessa kehittämistyössä. Yhdistymisellä Oma Säästöpankkiin voidaan Liedon Säästöpankin toiminta nostaa seuraavalle tasolle.

– Tämä on todella positiivinen ja merkittävä asia Oma Säästöpankille. Liedon Säästöpankin yhdistäminen osaksi Oma Säästöpankkia vahvistaisi huomattavasti pankkimme markkina-asemaa ja liiketoimintavolyymejä tärkeällä Turun talousalueella ja täydentäisi palveluverkostoamme koko Varsinais-Suomessa. Toteutuessaan suunnitteilla oleva yhdistyminen on euromääräisesti Oma Säästöpankin historian suurin yritysjärjestely, kertoo Oma Säästöpankin toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi.

– Tämä on todella merkittävä alueellinen uutinen. Vakavarainen ja menestyksellinen toimintamme on tarjonnut hyvät askelmerkit yhdistymisneuvotteluille. Yhdistymisellä Oma Säästöpankkiin pystymme takaamaan asiakkaillemme entistä pysyvämmät ja kehittyvät pankkipalvelut ja mikä tärkeintä, Oma Säästöpankin tehokas ja suoraviivainen toimintamalli takaa asiakkaillemme jatkossa muun muassa päivittäispalvelut ilman ajanvarausta sekä entistä laajemmat aukioloajat. Monipuoliset digitaaliset palvelukanavat yhdistettynä henkilökohtaiseen palveluun on se, mitä asiakkaat meiltä odottavat. Tutut asiantuntijamme ovat auttamassa asiakkaitamme myös jatkossa paikallisissa konttoreissamme yhdeksällä paikkakunnalla. Pankin henkilökunta siirtyy vanhoina työntekijöinä Oma Säästöpankkiin, kertoo Liedon Säästöpankin toimitusjohtaja Jouni Niuro.

– Haluamme Liedon Säästöpankissa varmistaa tulevaisuuden, jossa kehittyvää pankkiliiketoimintaa on mahdollista harjoittaa lähellä asiakasta. Olemme nyt liikkeellä asiakkaidemme ja Turun talousalueen parhaaksi. Haluamme pysyä ja kasvaa entistä merkittävämmäksi pankkitoimijaksi niin luototuksen kuin säästämisen ja sijoittamisen osalta. Liedon Säästöpankin jalansija alueellisessa yritysrahoituksessa on jo nyt merkittävä ja tulevaisuudessa pystymme vastaamaan entistä suurempiin rahoitustarpeisiin. Kaikki asiakkaiden pankkiasiat toimivat täysin normaalisti yhdistymisprosessin aikana sekä sen jälkeen. Pidämme asiakkaat ajan tasalla ja viestitämme yhdistymisen etenemisestä, Niuro tiivistää.

Pankkien yhteenlaskettu liikevoitto vuodelta 2021 oli noin 96 milj. euroa, josta OmaSp:n osuus on noin 83 milj. euroa. Vuoden 2022 ensimmäisen vuosineljänneksen yhteenlaskettu tase noin 7 miljardia euroa, josta OmaSp:n osuus on noin 5,5 miljardia euroa. Henkilöstön yhteenlaskettu määrä on noin 450 ja henkilö- ja yritysasiakkaiden määrä yli 210 000.

Liedon Säästöpankkisäätiöstä vahva Turun talousalueen tukija

Yhdistymisen yhteydessä muodostettava Liedon Säästöpankkisäätiö jatkaa itsenäisesti Liedon Säästöpankin pitkää alueellista pankkihistoriaa. Säätiöstä tulee jatkossa huomattavan varallisuuden myötä tärkeä vaikuttaja Turun talousalueella ja myöskin yksi suurimmista Oma Säästöpankin omistajista. Pankin nimi säilyy perustettavassa säätiössä. Säätiön tehtävänä on jatkossa toimia alueellisena vaikuttajana sekä muun muassa säästäväisyyden, taloudellisen kasvatuksen ja tutkimuksen edistäjänä. Säätiön varoja käytetään jatkossa Turun talousalueen hyödyksi.

Lisätietoja antavat:

Oma Säästöpankki

Pasi Sydänlammi, toimitusjohtaja, puh. 045 657 5506

Minna Sillanpää, viestintäjohtaja, puh. 050 665 92

Liedon Säästöpankki

Jouni Niuro, toimitusjohtaja, puh. 040 842 1801

Jaakko Ossa, hallituksen puheenjohtaja, puh. 0400 440 139

Paula Kumpula, markkinointipäällikkö, puh. 050 434 3478

Liedon Säästöpankki on vuonna 1895 perustettu Suomen kolmanneksi suurin Säästöpankki. Sen tehtävänä on auttaa suomalaisia vaurastumaan ja edistää toimialueen taloudellista hyvinvointia. Pankilla on toimipisteitä yhdeksällä paikkakunnalla: Turussa, Kaarinassa, Liedossa, Loimaalla, Naantalissa, Maskussa, Mynämäessä, Paimiossa ja Raisiossa. Se tarjoaa täydet pankkipalvelut kotitalouksille ja pk-yrityksille. Pankilla on 55 000 asiakasta ja 120 asiantuntijaa.

Oma Säästöpankki Oyj on suomalainen Suomen suurin säästöpankki. Palvelemme ympäri maan 35 konttorissa ja digitaalisten kanavien kautta yli 150 000 henkilö- ja yritysasiakasta noin 330 asiantuntijan voimin. Vakavaraisen pankin kannattavuus on koko toimialan parhaimmistoa. Taseemme on 5,5 miljardia euroa. Oma Säästöpankki on listattu Nasdaq Helsingissä. Merkittävä osa henkilöstöä omistaa yhtiön osakkeita. Lupaamme tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa sekä konttoreissa että digitaalisissa palvelukanavissa. Lähellä ja läsnä omasp.fi

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta Aluejohtaja Katri Rahikainen odottaa jo innolla alueen laajenemista
Pankin asiantuntija katselee pankkisalia.
OmaStoori

Aluejohtaja Katri Rahikainen odottaa jo innolla alueen laajenemista

Lue lisää

Lue lisää aiheesta OmaSp ilmaisravit Lappeenrannassa
OmaSp Norppa ja onnenpyörä
Tapahtuma

OmaSp ilmaisravit Lappeenrannassa

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Mietitkö pankin vaihtoa? Lainamarginaalien lisäksi pankkien palvelussa on huomattavia eroja
Pankin asantuntija pankkisalissa.
OmaStoori

Mietitkö pankin vaihtoa? Lainamarginaalien lisäksi pankkien palvelussa on huomattavia eroja

Lue lisää