Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

OmaSp avaa uuden täyden palvelun konttorin Espooseen

Oma Säästöpankin konttori

Espoo saa uuden pankkitoimijan, kun OmaSp avaa ensimmäisen täyden palvelun konttorinsa kaupunkiin loppukeväästä 2022.

OmaSp etsii parhaillaan sopivaa liiketilaa Espoosta ja käynnistää 5–7 asiantuntijan rekrytoinnit.

”Espoo on Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina merkittävä kasvukeskus ja investointipäätöksemme on syntynyt kysynnän kasvusta. Uuden pankkitoimijan tulo kaupunkiin on poikkeuksellinen liike verrattuna pankkialaan yleiseen trendiin. OmaSp on tunnettu paikkakunnan parhaasta palvelusta ja sitä haluamme tarjota myös Espoossa olemalla myös konttorina lähellä ja läsnä monipuolisten digitaalisten palvelukanaviemme lisäksi. 

Meillä on jo laaja asiakasjoukko Espoossa ja määrä kasvaa vauhdilla, palvelumme paranevat sekä olemassa oleville että uusille asiakkaillemme siellä. Tiedämme jo kokemuksesta, kuinka nopeasti uusiin konttoreihin liittyvät investointipäätökset alkavat tuottaa tulosta. Luotamme siihen, että espoolaiset toivottavat tervetulleeksi uuden pankkitoimijan, joka panostaa erinomaiseen saavutettavuuteen, asiantuntevaan palveluun ja on valmis tekemään nopeita päätöksiä paikallisesti", kertoo toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi.

”Käyn parhaillani tiivistä keskustelua Espoon liikepaikan sijainnista ja tarjonnasta. Toivon, että pääsemme lähiaikoina julkistamaan sijainnin sekä aloittamaan tilan tarvittavat remontit. Rekrytoimme täyden palvelun pankkiin ensimmäiseksi konttorinjohtajan, joka aloittaa ensitöikseen tulevan konttorin timanttisen tiimin kokoamisen. OmaSp tunnetaan hyvin asiakasystävällisestä ja yrittäjämäisestä toiminnasta. Henkilöstömme ennätyskorkea työtyytyväisyys sekä halu omistaa pankin osakkeita kertoo paljon yrityskulttuuristamme", avaa aluejohtaja Markus Souru asiaa tarkemmin.

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta Palvelukatko pankin palveluissa sunnuntaina 17.3.2024 klo 6.00-15.15
Häiriöikoni OmaSp
Häiriötiedote

Palvelukatko pankin palveluissa sunnuntaina 17.3.2024 klo 6.00-15.15

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Huom! Olemme tunnistaneet huijaussähköposteja OmaSp:n nimissä.
Varoituskuva
Häiriötiedote

Huom! Olemme tunnistaneet huijaussähköposteja OmaSp:n nimissä.

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Huom! Olemme tunnistaneet huijauspuheluita pankin nimissä.
Häiriöikoni OmaSp
Häiriötiedote

Huom! Olemme tunnistaneet huijauspuheluita pankin nimissä.

Lue lisää