Yrityslainaa ja muita rahoitusratkaisuja

Oma Säästöpankki on paikallinen pankki. Me tunnemme toimialueesi ja löydämme yrityksellesi sopivan kokonaisratkaisun rahoitukseen. Esimerkiksi yhteistyössä Pohjoismaiden investointipankin (NIB) kanssa tarjoamme PK-yrityksille oman lainaohjelman tuotantokapasiteetin kasvattamiseen. Oma Säästöpankki tekee yhteistyötä myös Euroopan Investointipankin (EIB) kanssa välittäen EIB:n jälleenrahoitusta
pienille ja keskisuurille suomalaisille yrityksille. Yhteistyön ansiosta yrityksellesi tarjottava jälleenrahoitus on hinnaltaan kilpailukykyistä. Mikäli sinulla on vireillä uusi ympäristöystävällinen ja taloudellisesti kannattava hanke, ole yhteydessä yrityspankkiimme, niin tarkastamme EIB:n jälleenrahoituksen sopivuuden hankkeellesi. 
Valtion omistama Finnvera kehittää yritysten toimintoja kotimaassa, edistää kansainvälistymistä, myöntää lainoja ja takaa rahoittajien myöntämiä lainoja. Muita rahoittajia ovat esimerkiksi tutkimus- ja teknologiainvestointien rahoitusta tarjoava Tekes, konsultointia ja rahoitusta teknologia- ja kasvuyrityksille tarjoava SITRA sekä Teollisuussijoitus, joka tarjoaa pääomasijoituksia tuotteiden kaupallisuuden lisäämiseksi. Työeläkevakuutusyhtiö Elo hoitaa puolestaan yrittäjän ja yrityksen lakisääteiset eläkevakuutukset ja Sp-Henkivakuutus huolehtii yrittäjän vapaaehtoisista eläkevakuutuksista. Ota yhteyttä, suunnitellaan yrityksesi tarpeet täyttävä kokonaisuus. 

Aloita chatVaraa palveluaika